Lasken lampaita

Nyt on sellainen tilanne, että täytyy kirjoittaa lukemastani vaikka kirja on vielä kesken.

Mitä: Haruki Murakamin Suuri Lammasseikkailu on hieno kirja. Tavallaan mitään ei tapahdu mutta tapahtuu kuitenkin. Kirjan päähenkilö (nimetön tai vain Minä) ajautuu erinäisten sattumien kautta etsimään erästä lammasta ja siitähän kehkeytyykin melkoinen seikkailu joka vielä sankaria suuntaan jos toiseen, pitää sisällään ennaltanäkemisen lahjan, mystisiä kohtaamisia, piilotettuja (tai liiankin selviä) merkityksiä, jännittäviä käänteitä sekä oivaltavaa dialogia.

Kommentti: Teksti on vallatonta, jouhevaa sekä kaiketi älykästäkin, juuri sellaista jota lukee ilokseen. Ja tietää aina kirjaan tarttuessaan, että tästä ei ihan hevillä irti päästä sekä ajattelee, että onpa sääli, että kohta tämäkin lukuelämys loppuu. Olin tyhmänä jättää tämän teoksen kokonaan lukematta, sillä luin parit kirja-arvostelut, jotka eivät antaneet kovinkaan mairittelevaa kuvaa tulevasta.

Olen kuitenkin enemmän kuin iloinen siitä, että uskalsin ylittää itselleni asettamani rajat ja aloittaa lukemisen. OOn ihan liekeissä tästä teoksesta ja lähes tilaamassa kirjan omaan hyllyyni, jotta voin palata seikkailuun aina silloin kun siltä vähänkään tuntuu.

Sitaatti: " Ihmettelette varmaan miksi kutsuin teidät tänne asti. Tarkoituksenani on lähettää laiva eteenpäin. Te ja minä kuljetamme sitä. Keskustelemalla rehellisesti me etenemme askel kerrallaan lähemmäs totuutta." Tässä vaiheessa hän yskäisi ja vilkaisi minun sohvan käsinojalla lepäävää kättäni. "Mutta ei näistä anstraktioista sen enempää, tarttukaamme tositoimiin. Kysymys on nyt teidän tuottamastanne lehtisestä. Se teille on kai kerrottukin."

Kajsa Ingemarsson : Vettä vain

Mitä: Stella Friberg on Ruotsin menestyksekkäin dekkarikuningatar, joka elää täydellistä elämää. Stellan vaatteet ovat huippusuunnittelijoiden luomuksia ja yhdestä hänen kirjastaan ollaan tekemässä Hollywood-elokuvaa. Pääosassa tulee olemaan Keira Knightley. Täydellisen elämän kruunaa komea ja menestynyt poikaystävä. Sitten Stellan miljoonien kruunujen arvoisen kerrostalokodin kylpyhuoneseen tulee pienen ja viattoman näköinen vesivahinko. Siitäpä se korttitalon kaatuminen sitten alkaakin ja lähes kaikki Stellan elämässä menee uusiksi.

Kommentti: Joskus ammoin luin Ingemarssonin kirjan Keltaisten sitruunoiden ravintola ja tykkäsin siitä kuin hullu puurosta. Samoin kävi tämän kanssa, kun kirjan vihdoin sain kätösiini. Päähenkilö Stella on ensimmäiset viisikymmentä sivua niin käsittämättömän ärsyttävä, että teki mieli jättää leikki kesken. Jotenkin en vain pystynyt ja lopputulos oli varsin palkitseva.

Vettä vain ei ole mikään suuri kirjallinen klassikko, mutta ei se mielestäni ole myöskään kaikkein tyhjäpäisintä höttöä. Romanttinen ja tietyssä mielessä ennalta-arvattava kyllä, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Tarinan myötä Stella kehittyy ihmisenä, mutta mitään epärealistista takinkääntöä ei tiedossa ole. Mielenkiintoisimmaksi hahmoksi nousee tietenkin Stellan snobi äiti, jolle mikään ei kelpaa ja joka väenväkisin jakaa miesseikkailunsa tyttärensä kanssa.

Harlan Coben : Kadonneet

Mitä: Nuorten kesäleirillä surmataan raa'asti kaksi nuorta ja kaksi katoaa jäljettömiin, vain verisiä vaatteenriekaleita löytyy. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin toinen kadonneista nuorista putkahtaa esiin tuoreena ruumiina. Piirikunnansyyttäjä Paul Copeland, joka itse oli samalla leirillä mukana, tunnistaa ruumiin ja toivo hänen kadonneen siskonsa löytymisestä herää vuosikymmenten jälkeen henkiin. Kadonneen pojan vanhemmat kuitenkin väittävät kivenkovaan, että ruumis on väärä eikä kuulu heidän pojalleen. Paul uskoo vanhempien valehtelevan ja ryhtyy tutkimaan asiaa. Menneisyydestä löytyykin yhtä jos toista mielenkiintoista. Mutta onko menneisyys sittenkään kaivelemisen arvoinen?

Kommentti: Cobenin kirja imaisee mukaansa ensimmäiseltä sivulta lähtien. Juoni kulkee jouhevasti eteenpäin ja uusia paljastuksia putkahtelee esiin sopivissa väleissä. Ainekset kietoutuvat toisiinsa uskottavalla tavalla, vaikka loppupuolella ratkaisut tulevat hiukan liian nopeassa tahdissa. Loppua olisi kaikin puolin voinut työstää hiukan pitempään ja paikoin yksityiskohtaisemmin, ettei se olisi tuntunut niin äkkinäiseltä.

Kokonaisuutena Kadonneet on mielenkiintoinen ja jätti ainakin minulle hingun päästä Cobenin mahdollisten muiden kirjojen kimppuun.

Gil McNeil : Oman elämänsä puikoissa

Mitä: Lontoolainen kotiäiti Jo saa tietää miehensä pettäneen häntä ja haluavan erota. Seuraavaksi mies jo kuoleekin auto-onnettomuudessa. Taloudellinen tilanne horjahtaa huonompaan suuntaan ja Jo päättää muuttaa kahden pienen poikansa kanssa rannikolle, jatkamaan mummonsa pitämään lankakauppaa. Muutos suurkaupungista pikkukaupunkiin on hämmentävä sekä äidille että pojille. Myös uudella kotikaupungilla on sopeutumista tilanteeseen.

Kommentti: Näin käsityöihmisenä kirja luonnollisesti viehätti ja imaisi mukaansa. Jouhevasti etenevän kerronnan ansiosta lukemiseen ei mennyt paljon aikaakaan ja kaipa tätäkin lukukokemusta on kuvattava sanalla lämminhenkinen. Jälkeenpäin kirja kuitenkin herätti ajatuksia. Päähenkilön traumaattinen tilanne ohitetaan melkoisella olankohautuksella. Välillä vähän itkeskellään ja toinen pojista kyselee isästä. Muuten asia jää aika etäiseksi ja siksi hiukan epäuskottavaksi. Siksi tulee mieleen, että olikohan tuollainen lähtökohta kevyelle kirjalle hiukan liian suuri ja raskas.

Henkilöhahmoja kirjassa on runsaasti, monet jäävät pelkiksi nimiksi. Ne joista kerrotaan enemmän, tuntuvat kuitenkin hyvin eläviltä ja mielenkiintoisilta. Mielenkiinnolla odotan siis suomennettavaksi myös kirjan jatko-osaa.

Virpi Hämeen-Anttila : Muistan sinut Amanda

Mitä: Markus Valo saa yllättäen tietää, ettei hänen isänsä olekaan kuollut, saati sitten sellainen kiiltävähaarniskainen sankari, jona hän on tätä tottunut pitämään. Tiedosta alkaa Markuksen tutkimusmatka vanhempiensa taistolaiseen historiaan ja mysteeriin, joka kietoo isän katoamisen.

Noora Sinisalo puolestaan tekee väitöskirjaa romanttisen rakkauden synnystä samalla kun yrittää selvittää suhdettaaan naimisissa olevaan mieheen. Lopulta parhaaksi pakoreitiksi muodostuu matka keväiseen Eurooppaan. Rooman rautatieasemalla Nooran ja Markuksen tiet risteävät ja totuus alkaa pikkuhiljaa kaivautua esiin.

Kommentti: Muistan sinut Amanda on toinen lukemani Hämeen-Anttilan kirja, mutta tuskin suhteemme tähän jää. Erityisesti pidän kirjan hahmoista, jotka ovat uskottavia ja luontevia, vaikkakin akateemisuudessaan hiukan kaukana minusta itsestäni. Tässä tarinassa Noora on se, joka jää hiukan ontoksi rakkaussuhteineen, mutta Markus puolestaan koskettaa isänkaipuussaan ja kasvaessaan ihmisenä. Jännittävin henkilö kirjassa taitaa olla itsekkyydessään ja itsekeskeisyydessään hurmaava taiteilija Kati.

Paikoitellen kirja on aavistuksen raskas 1970-luvun poliittisesti aktiivisia vuosia kuvaillessaan ja Nooran kertoessa omasta tutkimuksestaan. Etenkin, kun molemmat aiheet ovat minulle ennestään melko vieraita. Kieli on kuitenkin niin sujuvaa, että se kuljettaa helposti vaikeidenkin aiheiden yli.

John Ajvide Lindqvist : Ystävät hämärän jälkeen

Mitä: Oskar on kaksitoistavuotias, hiukan pullukka ja yksinäinen poika, jota muut kiusaavat koulussa. Kotona odottaa ylihuolehtiva äiti, jolle Oskar keksii tekosyitä palatessaan koulusta mustelmaisena. Apeaan elämään tuo yllättäen valoa naapurintyttö Eli, johon Oskar tutustuu illan pimeydessä kerrostalon pihalla. Pian hän alkaa kuitenkin huomata Elissä outoja piirteitä ja mahdoton ajatus alkaa hahmottua Oskarin mielessä. Entäpä jos Eli onkin jotain muuta kuin ihminen...?

Kommentti: Oi kuinka minä odotinkaan tätä kirjaa! Olisin ostanut sen jo aikoja sitten, mutta painos oli loppuunmyyty. Lopulta sain kirjan kirjastosta käsiini ja autuus koitti. Paitsi ettei koittanutkaan. Olen lukenut Lindqvistin Ihmissataman (joka oli mielestäni aivan uskomattoman hyvä!) sekä Kuinka kuolleita käsitellään ja oletin, että Ystävät hämärän jälkeen on samanlainen herkku. Vaan eipä sitten ollutkaan. Tai ehkäpä odotukseni vain olivat liian korkealla.

Ei kirjassa varsinaisesti ole mitään vikaa. Aihe on loistava, toteutuskin oikein hyvä. Paikoitellen tuntuu kuitenkin, että teksti junnaa liikaa paikoillaan. Ja johonkin sellaiseen kohtaan se lukeminen sitten tyssäsikin. En päässyt parin kuukauden yrityksestä huolimatta koskaan loppuun.

Danuta Reah : Tummat vedet

Mitä: Eliza Eliot on intendenttinä pienessä taidegalleriassa, jonka ympärillä alkaa yllättäen kuohua. Vuosia sitten murhattiin hänen ystävänsä tytär, jonka ruumis löytyi gallerian lähellä virtaavasta joesta. Nyt samasta joesta löytyy toinenkin nuori nainen, jolla on yhteyksiä galleriaan. Murhatutkimusten ohessa Eliza valmistelee nimekkään Daniel Flynnin näyttelyä. Taideteosten groteski kuvamaailma tuntuu yllättäen liittyvän murhiin, etenkin kun ruumiita tulee vielä lisää.

Kommentti: Tummat vedet on aika takuuvarmaa englantilaista jännitystä. Tarina kulkee sujuvasti eteenpäin ja jännite pysyy yllä loppuun asti. Kirjassa on useita mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja etenkin murhatutkimuksiin osallistuvan poliisin Tina Barracloughin repaleiseen elämään haluaisi päästä kurkistamaan enemmänkin. Kaiken kaikkiaan oma työni taidegalleriassa tuntuu tämän kirjan jälkeen varsin tylsältä ja tapahtumaköyhältä...

Henna Helmi Heinonen : Veljen vaimo

Mitä: Ameriikan reissulta nuoren Kristianin matkaan tarttuu kahdeksan vuotta vanhempi vaimo Marja, jonka ilmaantuminen pistää yhden jos toisenkin elämän sekaisin. Leskeksi jäänyt äiti Tuikku joutuu tottumaan vanhoilla päivillään yllätysminiän muuttoon saman katon alle. Hulttiopojan äkillinen vakiintuminen pistää myös kaksi vanhempaa veljeä miettimään omaa elämäänsä. Santtu tähtää entistä vahvemmin avioliittoon Heidin kanssa ja veljeksistä vanhin, Antti, alkaa myös kaivata naista rinnalleen.

Kommentti: Veljen vaimossa on henkilöitä enemmän kuin kymmenessä keskimääräisessä kirjassa yhteensä. Tällä paletilla Heinonen onnistuu kuitenkin selviytymään ihan kohtalaisesti. Hahmot ovat syviä ja koko lailla uskottavia. Kukin profiloituu omanlaisekseen eikä minulla ainakaan ollut ongelmia heitä toisistaan erottaa. Toisaalta taas hahmojen ja näiden historioiden runsaus on tavallaan myös kirjan kompastuskivi. Varsinainen tarina jää hiukan ohueksi kun keskitytään kertaamaan ihmiselämän mittaisia tarinoita vähän niinkuin siinä sivussa.

Eniten Veljen vaimossa kuitenkin häiritsee kirjan kieli. Etenkin alkupuolella. Sanajärjestykset ovat hetkittäin kummallisia ja mukana on sanoja, jotka tuntuvat turhilta tai mukaan kuulumattomilta. Niiden vuoksi lukeminen ajoittain tökkii, kun joutuu miettimään, että mitäs tässä nyt sanotaankaan. Ymmärryskatkosta eivät niinkään aiheuttaneet murreilmaisut tai vastaavat, vaan jotenkin vääriltä kuulostavat sanat väärissä paikoissa. Kiinnostavien henkilöhahmojen vuoksi kirjaa oli mukava lukea ja vauhtiin päästyä halusi tietää mitä heille seuraavaksi tapahtuu. Siksi paikoittainen kielellinen kankeus tuntui erittäin ärsyttävältä.

Ennakkotietojen perusteella olin valmis luokittelemaan Veljen vaimon kevyeksi hötöksi, mutta ei se ihan sitäkään ole. Itse voisin pistää kirjan jonnekin draaman ja romantiikan välimaastoon.

John Ajvide Lindqvist : Kuinka kuolleita käsitellään

Mitä: Tukholman vallannut helleaalto saa erikoisen päätöksen. Kuumuus keskittyy kaupungin ylle sähkökentäksi eikä pelastusta pilvien muodossa ole näkyvissä. Ja sitten tapahtuu jotain. Mikä saa kuolleet heräämään. Kaupungin ruumishuone muuttuu yhtäkkiä kaaoksen keskipisteeksi kun hautaamista odottaneet kalmot päättävät lähteä liikkeelle. Tapahtumia tarkastellaan kolmesta eri pisteestä. On lapsenlapsensa vastikään menettänyt Gustav Mahler, stand up -koomikko David sekä isoäitinsä kanssa omalaatuisia kykyjä hallitseva Flora. Jokaisella on jokin kytkös kuolleisiin ja kaikki yrittävät selvitä kaaoksen keskellä omalla tavallaan, samalla kun ruotsalainen yhteiskunta yrittää löytää paikan äkkilähdön takaisin elämään ottaneille jäsenilleen.

Sitaatti: Kuolleet eivät olleet väkivaltaisia. Mutta he ponnistelivat, halusivat pois. Uurteisia kasvoja, suhteettomia vartaloita. Mummoja huitovine linnunsormineen, ukkoja jotka heiluttivat nyrkkejään tyhjää ilmaa kohti. Ja ruumiita kiskottiin ja laahattiin, samalla käsivarret kiedottiin niiden ympärille ja niistä pidettiin kiinni. (Kuinka kuolleita käsitellään, s. 65)

Kommentti: Kuinka kuolleita käsitellään on lähinnä surullinen kirja. Se on kertomus siitä, kuinka ihmiset yrittävät pitää kynsin hampain kiinni siitä häviävän pienestä elämänliekistä, joka heillä on. Jopa sittenkin, kun he ovat kerran kuolleet ja päässeet takaisin. Lindqvistin henkiinheränneet, kuten heitä kirjassa kutsutaan, ovat traagisia, sympaattisia hahmoja. Kotiinsa haluavia epäihmisraatoja, jotka eivät halua hyväksyä kuolleensa. Elävät ihmiset puolestaan haluavat takertua näihin takaisin palanneisiin niin, että ovat valmiita melko helpostikin hyväksymään mahdottoman mahdolliseksi.

Lindqvistin kieli on sujuvaa ja sellaista, että eteenpäin on vain mentävä. Neljäsataa sivua solahtaa silmien ohi lähes huomaamatta. Erityisesti pidän siitä, miten "realistisesti" hän kuvaa henkiinheränneitä. Se, mikä pystytään selittämään, selitetään tieteellisesti ja se, mitä ei selittää osata, kuitataan rehellisellä kommentilla "emme tiedä kuinka tämä on mahdollista". Lopulta kaikki on kiinni siitä, mihin lukija itse uskoo.

Yrsa Sigurdardóttir : Joka toiselle kuoppaa kaivaa

Mitä: Joka toiselle kuoppaa kaivaa alkaa kylmäverisen julmasti. Pieni tyttö teljetään hyisenä talviyönä maakellariin odottamaan äitiä. Joka ei enää tässä elämässä saavu tyttöä pelastamaan. Vuosikymmeniä myöhemmin new age -henkisessä kylpylähotellissa tapahtuu murha. Asianajaja Thóra Gudmundsdóttir päätyy selvittämään tapahtumia, sillä hänen vanha asiakkaansa sattuu olemaan hotellin omistaja. Vanhaan maataloon rakennetusta hotellista paljastuu pikkuhiljaa synkkiä perhesalaisuuksia, jotka lopulta kiertyvät vuosikymmeniä vanhoihin tapahtumiin.

Kommentti: Sigurdardóttirin toinen kirja on yhtä mukaansatempaava kuin esikoinen Kolmas merkki. Vaikka aihe on synkkä ja hipoo kummitustarinoita, säilyy kirjassa tietty keveys. Kenties se johtuu päähenkilö Thóran järkevästä hahmosta, joka suhtautuu elämään terveen humoristisesti. Erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee tietysti tapahtumapaikka Islanti, joka ainakin minulle on täysin vieras miljöö. Hankaluutena on siten myös islantilaisten nimien lukeminen ja mielessäni äännänkin ne varmasti aivan väärin.

Jännityskirjojen ystävälle rohkenen suositella tätkin teosta. Tarina soljuu eteenpäin sujuvasti ja pitää otteessaan. Muutamissa kohdin vaarana olisi lipsahtaa liiaksi päähenkilön henkilökohtaisen elämän tutkailun puolelle, mutta lopulta paketti pysyy hyvin kasassa. Kirjassa keskitytään olennaiseen mutta samalla Thórasta muotoutuu uskottava hahmo.