Mitä: "Kauhun mestarin vaikuttava paluu lyhyiden kertomusten pariin!" Näin hehkuttaa kirjan takakansi eikä kerrankaan liioittele. Willassa joukko junamatkustajia on jäänyt jumiin jonkun perähikiän asemalle onnettomuuden jälkeen. Piparkakkutytössä Emily ryhtyy juoksemaan eikä voi lopettaa. Heidän jättämänsä tavarat kertoo miehestä, jonka luo alkaa ilmestyä kuolleiden ihmisten omaisuutta. Näissä ja kaikissa muissakin lähtökohta on hyvin tavallinen ja arkinen, mutta jossain kohdassa kaikki muuttuu. Tulee pieni vire, joka vie tarinaa oudompaan ja oudompaan suuntaan.
Sitaatti: "Ajatus saa elämän tuntumaan laihalta ja jotenkin typerältä. Hän ei voi olla ajattelematta, että tämänkö takia he taistelivat, kasvattivat ja naittivat kolme tytärtään, pääsivät yli väistämättömästä keski-iän syrjähypystä, tämänkö takia he raatoivat, tätäkö he joskus (myönnettäköön) havittelivat. Jos tämä on kohta, johon tullaan kun päästään pois pimeästä, taajasta metsästä, Janet tuumii, tämä... pysäköintialue... miksi kukaan ryhtyy hommaan?" (Auringonlaskun jälkeen, s. 100)
Kommentti: Minä en pitäisi tätä kirjaa kauhuna. On totta, että joissakin novelleissa veri tirskuu ja pulssi kohoaa, mutta kokonaisuudessaan Auringonlaskun jälkeen ei ole pelottava kirja. Se on outo ja kummallinen, mutta tavallaan myös hyvin realistinen. Muutamissa novelleissa on selkeitä vaikutteita vuoden 2001 tapahtumista, mutta se lienee väistämätöntä, vaikkakin melko puuduttavaa. Silti tapa, jolla King vie kutakin tarinaa eteenpäin, on mukaansatempaava. Vaikka haluaisikin kääntyä takaisin, se ei ole mahdollista. Jalat vievät eteenpäin ja silmät hapuilevat seuraavalle riville. Parasta Kingiä aikoihin, jos minulta kysytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti